Sivut

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Yks neulatyyny ja yks huikee idis

Olen suunnitellut neulatyynyn tekemistä jo tovin. En tosin ollut vielä päättänyt, ompelenko vai virkkaanko sen. Eilen törmäsin Paremman puutteeseen -blogissa ihanaan neulatyynyyn ja sellainen piti itsellekin saada. Kaapissa oli iso pussillinen Novitan Miamia eri väreissä vauvantossubuumin jäljiltä ja sieltä valikoituivat käyttöön musta ja vaaleanpunainen. Ihan mutkattomasti tämä(kään) ei kuitenkaan sujunut...

Olen virkannut englanninkielisten ohjeiden pohjalta ennenkin, mutta ilmeisesti ne ovat olleen amerikkalaisia. Virkkasin ja virkkasin ja viimein alkoi näyttää siltä, että olen tekemässä vähintäänkin sohvatyynyä. Vilkaisin ohjetta ja kuvaa tarkemmin ja totesin, että eihän sitä ole virkattu pylväillä. Sitten huomasin ohjeessa huomautuksen "please note these are UK terms". Jassoo. Pikainen vilkaisu virkkaussanastoon sitten kertoikin, että sama lyhenne tarkoittaa amerikanenglannissa pylvästä ja brittienglannissa kiinteää silmukkaa. Tulipa tämäkin selväksi. 

Hetken pyörittelin jo virkattua läpyskää käsissäni ja mietin, että saisiko siitä mitään aikaiseksi purkamatta. Ehkä lapsen leikkeihin jotain, voisihan siinä vaikka barbi istua töröttää. Mutta päätin kuitenkin purkaa, koska mustaa lankaa oli sen verran vähän. Aamulla yritin uudelleen ja tulihan siitä valmista. Nappeja ei ollut keskelle koristeeksi laittaa, mutta ihan kiva tämä on näinkin.

Lanka: Novita Miami 75 g
Virkkuukoukku: 3 mm
Ohje löytyy täältä
Ja se huikea idis sitten. Jostain syystä olen viime aikoina saanut niin innostavia käsityöideoita juuri nukkumaan käydessä, että meinaa unet jäädä suunnitellessa väliin. Pari iltaa sitten suunnittelin tytölle pipoa ja eilen keksin, että meiltä puuttuu lattiatyyny. Tai tyynyt. Katsotaan nyt, saanko ensimmäistäkään aikaan. Meillä on todella kylmät lattiat ja ajattelin, että sekä tytön huoneeseen että olkkariin olisi kiva saada jotain, jonka päällä istua. Itsellä vetää selkä armottomaan jumiin kylmällä lattialla istuessa. Ja varmasti muksukin tykkäisi tyynyllä istua (tai hyppiä). Siispä tuumasta toimeen ja kudeostoksille. :)

2 kommenttia:

  1. Iiiks, ihana neulatyyny ♥ Tuo malli ja nuo...juuri nuo...värit ♥ Mä haluun kans tollasen...

    VastaaPoista
  2. No on kyllä söpö neulatyyny! Mun pitääkin kertoa sulle hyvä neulatyynyn täyteaine, josta itse ainakin järkytyin kuultuani :D :D

    VastaaPoista