Sivut

maanantai 26. tammikuuta 2015

Tytön toivelapaset

Shampoopullosta se lähti. Siinä oli kuva Kätyreistä ja nämä hahmot saivat 3-vuotiaan hihkumaan riemusta, vaikkei hiustenpesu mitään lempipuuhaa olekaan. Siitä lähtien tyttö ei muusta höpöttänytkään. Elokuvaa ei ole koskaan nähnyt (enkä ole minäkään), mutta niin kovassa suosiossa nämä kaverit olivat, että tein tytön toiveesta lapaset. Näistä tuli välittömästi lempparit. Toki tytön piti näille nimetkin antaa. Lapasista tuli Helena ja Anni. :)

Ohje: lapsen peruslapaset
Lanka: Regia Active (sininen ja keltainen) n. 30 g + mustaa ja valkoista Nallea ja harmaata seiskaveikkaa muutama gramma
Puikot: 3,5 mm
Hieman jäi kaihertamaan tuo Regia Activen keltaisen sävy, joka ei ole ihan kirkas keltainen. Pitänee pyörähtää lankakaupan kautta, josko jotain muuta sorttia saisi sekä kirkkaana keltaisena että sinisenä. Tuo sinisen sävy on kyllä erittäin hyvä.


Lapaset on neulottu lapsen peruslapasen ohjeella. Novitan ohjeesta lunttasin hieman peukalon osalta, kun ei peukalokiilan lisäykset tulleetkaan ihan ulkomuistista. Toinen lapanen meni jo sujuvammin. 


Ensimmäisen lapasen neuloin eilen illalla, kun tyttö oli nukkumassa. Hieman arvelutti, onko koko sopiva, joten kävin varovasti sovittamassa lapasta nukkuvan lapsen käteen. :D Koko on hyvä, muttei yhtään reilu. Tulevat kuitenkin heti käyttöön, eikä niistä ensi syksyn villityksistä tiedä. Nää ei ehkä sitten ole enää kivat. ;)

3 kommenttia: