Sivut

perjantai 30. tammikuuta 2015

Jotain valmista, jotain uutta ja jotain keskeneräistä

Näitä pikkuväen lapasia tuntuu nyt tulevan ihan liukuhihnalta. Tämän viikon aikana on valmistunut kahdet lapaset 3-vuotiaille pojille. Toinen poika saa samanlaiset Kätyri-lapaset, jotka tytölle neuloin ja toinen poika saa äitinsä toiveiden mukaiset mustat peruslapaset, joissa lankana on Novitan Nalle. Nyt alkaa jo peukalokin sujua. ;) Näitä kun vielä muutamat tuossa kilkuttelee, niin eiköhän ne kiilan lisäykset painu mieleen yhtä tehokkaasti kuin villasukan kantapää.


Eilen aloittelin pitkästä aikaa jämälankasukkia itselleni. Jotain tekemistä piti saada, kun katselin Kuudennen aistin viimeisiä jaksoja (joista viimeinen jäi silti näkemättä lähetyksen pätkimisen takia, ärh!). Nappasin kaapista pari vajaata kerää seiskaveikkaa: ruskean ja jos nyt oikein muistan, niin tuo vihreä taitaa olla Polkkaa. Vihreä ei ole mun lempivärejä, mutta ruskean kanssa se ei hyppää liiaksi silmille. Ihan kivathan näistä tulee. :)


Postista kävin hakemassa mukavan paketin ja sain viimein kaipaamani ontelokuteet sekä puuttuvan kerän keskeneräiseen tuubiin. Kun saan tuubin ja sukat valmiiksi, alkaa armoton virkkaaminen. Ajatuksena oli ensin tehdä tytön huoneeseen lattiatyynyt. Mutta mutta... Täytteet ovat kuitenkin sen verran kalliita, etten millään raaski upottaa enää enempää rahaa minkäänlaisiin käsityöhullutuksiin (tilasinhan juuri itselleni i-ha-nan norjalaisen neulekirjan, kröhöm). Niinpä päätin virkata tytön huoneeseen uuden maton. Malliksi on nyt valikoitumassa Asteri kaksivärisenä ja hieman suurempana versiona, sillä kudetta on nelisen kiloa. 


Yhden maton olen aiemmin virkannut ja tykkäsin sen tekemisestä, Siihen kului kudetta vajaat kaksi kiloa, joten voin vain kuvitella, millaista pyörittelyä on isomman maton kanssa. Eiköhän se siitä, kunhan muistaa välillä pyöritellä myös hartioita. ;) Huomenna ajattelin pyörähtää kirjastossa katsomassa, olisiko Virkkuri lainattavissa. Eikös siinäkin ole jotain mattojen malleja? Ehkä suunnitelmat menevät taas uusiksi.

5 kommenttia:

  1. Asteri näyttää kyllä hyvältä! :)
    Mitäs Ikean halvimmat tyynyt ja niiden "suolistaminen" tulisi maksamaan? (TulivaanmieleenkunhaluisinIkeaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne Ikeaan lähtöön aina joku syy löytyy. Esim. se penkki mun eteiseen. ;) Kun mä jo verhotkin löysin ihan omasta kaapista. :D

      Poista
    2. Yes!
      Ja hei tuli mieleen, että kierrätyskeskuksesta ja kirppareilta voi löytyä vanhoja peittoja, tyynyjä ja petareita mitä vois hyödyntää! Ne kestää 90-asteen pesua ja sit käyttöön vaan :)

      Poista
  2. Hauskoja tumppuja olet neulonut ja ollut kyllä tosi ahkera. Blogisikin on saanut uutta ilmettä. Tosi kiva tuo yläbanneri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tumput taitaa olla tän talven juttu. Nyt kyllä sormet syyhyää mattojen kimppuun. Pitää saada jotain uutta kivaa kotiin. :)

      Poista