Sivut

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuun paskimmat

Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä -blogin Marika heitti ilmoille haasteen, jossa ajatuksena on listata kuukauden paskimmat jutut. Itse olen toisinaan taipuvainen synkistelyyn ja toisaalta blogeissa se arkinenkin elämä esitetään usein niin ihanan kiiltokuvamaisena ja täydellisenä, että mulla nousee niskavillat pystyyn ja tulee väristyksiä - ei mitään hyviä sellaisia. Niinpä päätin ottaa haasteen vastaan. Katsotaan nyt, listaanko näitä joka kuukausi vai ainoastaan tämän kerran. Suosittelen suhtautumaan huumorilla. ;)




1. Loskaa, jäätä, loskaa ja jäätä
Vaikka helmikuu on kelien suhteen parantanut loppua kohden kuin sika juoksuaan, oli alkukuu todella surkeaa vesisateineen ja pääkallokeleineen. Säästä voi aina valittaa. Paitsi  silloin, kun on lunta ja pakkasta. Mutta helmikuussa ei ollut kunnon talvikelejä. Ärsyttää.

2. Vatsatautivaroitus
Päiväkodin oveen ilmaantunut vatsatautivaroitus tekee elämästä aina yhtä jännittävää. Melkein yhtä jännittävää kuin täilappuset. Onneksi tauti ei ole meille toistaiseksi rantautunut. Mutta ankara käsienpesu tuntuu edelleen ihossa, eikä pelko taudista ole täysin laantunut.

3. Kotimöllötys
Mä viihdyn kotona, mutta helmikuun ajan oli jotenkin todella epäsosiaalinen fiilis. Ihmisten tapaaminen jäi minimiin. En vaan yksinkertaisesti saanut aikaiseksi.


4. Karkauspäivä
Ei liene yllätys, etten kosinut ketään karkauspäivänä. En käytä hameita, joten mitäpä mä sillä kankaallakaan sitten. Mä olisin pärjännyt oikein mainiosti ilman ylimääräistä päivää ja kaikkia niitä Facebookin silmille viskomia ällösöpöjä päivityksiä.

5. Pahat mokkapalat
Taidan nimetä tämän ehdottomasti paskimmaksi jutuksi. Mä en edes tiennyt, että mokkapalat voi olla pahoja ja että ne voi mokata niin totaalisesti. No, kyllä voi. Mulla ei ollut margariinia, mutta kuinka ollakaan kookosöljyä oli. Ajattelin, että  sillähän korvaan margariinin ja on niin terveellistäkin, että. Virhe! (Ja terveelliset mokkapalat, sallikaa mun nauraa.) Lopputuloksena oli kivikovat ja öljyisen makuiset mokkapalat. Niitä en syönyt edes minä. Ja se on jo aika paha.

Että näin rankka helmikuu. Ei vaan, toki niitä ihan oikeita ja isojakin ongelmia on, mutta niitä en julkisesti repostele. Eikä mikään niistä päihitä pahoja mokkapaloja. ;)

Haasteen napatkoon, ken haluaa.

10 kommenttia:

  1. Hauska haaste... joskus on vaan pakko saada vähän tuulettaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja jutut tuntuu ihan mitättömiltä, kun ne on kirjoitettu ylös. :)

      Poista
  2. Hahhaaa :D Tää on niin parasta vertaistukea! Mä en tiedä kumpi on pelottavampaa, se että päiväkodin ikkunassa on noita lappuja vai se, ettei niitä ole ikinä?! :O

    VastaaPoista
  3. NOin paskoja, mutta ihan hauskojakin :) Ihan kiva kyllä oliskin kirjoitella ihan paskoja juttuja. Munhan oli tarkoituskin blogin aloittaessani. Siksi tämä nimikin mulla on. Se on vain muuntunut pikkuhiljaa pois alkuperäisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiskohan se niin, että kun kirjottais pelkkiä paskoja juttuja, ne lakkasi olemasta paskoja? Vois kokeilla ainakin.

      Poista
  4. Wau, kaikessa paskassa niin hyväntuulen postausta täynnä :D

    VastaaPoista
  5. Jes, kiva lukea muidenkin paskimpia juttuja! Käyhän katsastamassa minun helmikuun paskimmat;)

    VastaaPoista