Sivut

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 paketissa

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi on tapana vilkuilla hieman menneisyyteen. Vuoden loppua kohti tahti on selvästi hidastunut, mutta jotain on valmistunut siitä huolimatta. Loppuvuosi on kulunut tiiviisti töissä ja töiden alkamisen huomaa kesän ajan postauksista. Tai lähinnä sitä, ettei niitä juurikaan ole. Kesän käsityöt huipentuvat kolmeen tiskirättiin. :)

Sukkia neulon kaikkein mieluiten ja niitä valmistuukin määrällisesti eniten. Vuoden 2016 sukkasaldo on 15 paria. Yksi pari puuttuu kuvista, sillä se on vielä viimeistelemättä ja kuvaamatta. Omat suosikit ovat ehdottomasti Karmeat joulusukat, jotka menivät joululahjaksi ystävälle. Ensimmäistä kertaa uskaltauduin myös julkaisemaan sukkaohjeen suunnittelemiini Sydän edellä -sukkiin.




Virkattuja ja neulottuja päähineitä valmistui 8 kappaletta. Näistä omia ja lukijoiden suosikkeja olivat selvällä enemmistöllä Wurmit (täällä ja täällä) sekä virkattu pipo (täällä). Eipä pitäisi ainakaan päätä palella. ;)


Marttailu on pysynyt rakkaana harrastuksena. Vuoden aikana ehdittiin kokoontua monta kertaa opettelemaan ja tekemään yhdessä kaikenlaista. Opin koukkuamaan, opetin pitsipallojen ja himmeleiden tekoa ja loppuvuodesta herkuttelimme joulumakeisilla. Intomarttojen myyjäisiin ja arpajaisiin päätyi muutama pitsipallo ja sukkapari.


Käsitöiden lisäksi olen löytänyt lukemisen uudelleen. Vähäisestä vapaa-ajasta kilpailevat nyt puikkojen ja koukkujen lisäksi pohjoismaiset dekkarit. Kummasti aikaa on riittänyt molemmille.


Lukijoita on tullut hurjasti lisää vuoden aikana. Myös blogin Facebook -sivu on tavoittanut monta ihmistä. Jokainen kommentti lämmittää mieltä, joten kiitos niistä kaikista.

Hyvää ja käsitöiden täyttämää uutta vuotta kaikille blogini lukijoille! :)

2 kommenttia: