Sivut

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pääsiäisaskartelua

En ole koskaan ollut juhlapyhäihminen, mutta lapsen myötä erilaisiin juhliin on tullut uusi ulottuvuus. Etenkin nyt, kun tyttö on jo sen verran iso ja näppärä, että tykkää ja osaa itsekin askarrella, on tullut tehtyä asioita, joita en ole ennen tehnyt. Tänään tehtiin pääsiäisaskarteluja kolmen sukupolven voimin. Äiti tuli illalla kylään ja toi pussillisen askartelutarvikkeita mukanaan (hyvin tuntee tyttärensä, kun tiesi, etten mä ole pistänyt tikkua ristiin asian eteen). 

Muutama päivä sitten törmäsin jossain blogissa (en muista missä) pesukoneessa huovutettuihin pääsiäismuniin. Itse en ole juurikaan huovutusta harrastanut, eikä villaa ollut jemmassa, mutta päätin hyödyntää vironvillan jämiä, sillä niille en ole muutakaan käyttötarkoitusta keksinyt. Ostin eilen pieniä styrox-munia Sinellistä ja löytyipä sukkalaatikosta vanhat sukkiksetkin, joten pääsin heti testaamaan ideaa.


Kieputin lankaa paksun kerroksen styrox-munan ympärille ja sujautin sukkahousuihin. Väliin tein solmut, ettei lanka päässyt purkaantumaan. Toki langan pään pujottelin päällimmäisen kerroksen sisään, ettei jää repsottamaan. En ollut täysin varma, missä lämpötilassa näitä pitäisi pyörittää, joten laitoin varmuudeksi 60 asteen pesuun muutaman pyyhkeen kanssa. 


Villalla olisi varmasti saanut tasaisemman pinnan, mutta aika hauskoilta nuokin näyttävät. Sen verran sorminäppäryyttä langan kieputtaminen vaati, ettei kolmevee näitä saanut tehtyä, vaikka sinnikkäästi yrittikin. Tyttö keskittyikin sitten mummin avustuksella tipujen askarteluun. Niitäkin syntyi kokonainen perhe. Nyt kun tämä harvapäinen äiti muistaisi vielä pistää rairuohot kasvamaan, niin siinähän sitä alkaisi olla koristusta kerrakseen. Viime pääsiäiseltä taitaa vielä pari tipuakin olla edustuskunnossa. Neiti tuppasi pihistämään niitä omaan huoneeseensa ja lopputuloksena oli muutama nuhjaantunut tipun tapainen.


4 kommenttia:

  1. Voi hitsi, noi on kyllä tosi ihania ♥ ja saattais jopa onnnistua noiden tekeminen multakin, jos saan vaan tuon villalangan kieputettua tuohon ympärille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se sitte ihan helposti kävi, kun tajusi, miten se kannattaa tehdä. :) Siitä vaan kokeilemaan! Kunhan katsot, että lanka on sellaista, joka huopuu. :)

      Poista
  2. Kyllä me susta juhlapyhäihminen vielä leivotaan, kun on näin lupaava alku! ;) Pian sä olet niinkuin meidän Linnea, jonka mielestä jokainen juhlapyhä on paras juhlapyhä :D
    Munista tuli tosi söpöt!

    VastaaPoista