Sivut

perjantai 27. helmikuuta 2015

Lankalaihistilanne 2/2015

Niin se helmikuukin otti ja vierähti. Jotenkin tuntui, etten ole saanut helmikuussa mitään aikaan. Totuus oli kuitenkin toinen, kun aloin selata tämän kuun postauksia. On sitä (onneksi) tullut muutakin tehtyä kuin se surullisen kuuluisa matto.

Pientä notkahdusta lankalaihikseen aavistelin tulevan ja se myös tuli. Tässä kuussa olen ostanut lankaa yhteensä 850 g. Mitään heräteostoksia en kuitenkaan tehnyt, kaikille on ollut käyttötarkoitus selvä jo ostaessa. Mutta silti. Näin lyhyt kuukausi ja noin paljon lankaa! Ihan yhtä paljon en ole saanut kulutettua, sillä lankaa on mennyt tässä kuussa 612 g. Tämän lisäksi toki reilut 5 kg ontelokudetta. Sepä oliskin mukavaa ottaa laskuihin mukaan. :D 

Tammikuun tilanne: 10,589 kg
Helmikuussa ostettu: 850 g
Helmikuussa käytetty: -612 g
Lankaa helmikuun lopussa: 10,827 kg

Nyt onkin puikoilla hieman isompi työ. Purin neuletakin, josta ei tullutkaan sitä mitä piti ja aloin neuloa palmikkohupparia. Etukappale on jo valmiina ja takakappaletta aloitettu. Toivottavasti tästä tulee parempi, ettei taas tarvitse purkaa. ;) Takakappaleen neulominen tosin hieman tökkii. Etukappaleeseen verrattuna se on niin kovin tylsä, vain muutama kapea palmikko. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse koko kappaletta neuloa sileää neuletta.


Toivotaan, että tämä valmistuisi maaliskuun aikana, niin ehtisi vielä kevään mittaan käyttääkin. Tilailin kyllä tänään sen verran ison satsin kudetta, että hupparin neulomiseen saattaa tulla luova tauko.

***

Ja nythän mä tajusin, että vasta huomenna on kuun viimeinen päivä. No menkööt, en mä tässä enää ehdi mitään valmiiksi saada, enkä taatusti osta lisää lankaa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti