Sivut

lauantai 3. lokakuuta 2015

Lankalaihis 9/2015

No mutta! Tulihan sekin kuukausi viimein, kun en ostanut yhtään lisää lankaa ja ihan oikeasti sain jotain valmiiksikin. Mihinkään hillittömiin lukeemiin ei kahdella parilla sukkia ja toisella mokomalla lapasia vielä päästä, mutta 298 g vähennystä kuitenkin, eikä yhtään plussaa. Hurraa!

Tänään kyllä kävi jo mielessä, että samalla kun hoidan ruokaostokset, ostan pari kerää seiskaveikkaa. Ei muuten, mutta haluan neuloa Reaverset ja olen innoissani värjännyt kaikki valkoiset langat lankavarastosta. Joten nämä tulevat tarpeeseen. ;)

Lankalaihistilanne näyttää nyt seuraavalta:

Elokuun tilanne: 11,761 kg
Syyskuussa ostettu: 0 g (!!!)
Syyskuussa käytetty: -298 g
Tilanne syyskuun lopussa: 11,463 kg

Eipä tämä tilanne kyllä tavoitteen kannalta hyvältä näytä. Keskeneräisillä sukilla en pääse millään tavoitteeseen vuoden loppuun mennessä. Mutta jospa uusi tavoite olisikin, ettei lankavarasto ainakaan kasva tammikuisesta. Jokainen käytetty nöttönen on pieni voitto. :)

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla lankalaihiksesi etenemisestä. Samaa mieltä. Jokainen käytetty nöttönen on aina pieni voitto. Eihän noita lankoja voi vastustaa kun ovat niin söpöjä.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Jotain kyllä tapahtui kauppareissulla ja unohdin ostaa lankaa. :D

    VastaaPoista