Sivut

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ruusumatto

Novitan Kesä 2015 -lehdessä oli ruutuvirkatun ruusumaton ohje, johon iskin silmäni heti, kun ensimmäistä kertaa selasin lehden läpi. Harmittelin, ettei meillä oikeastaan ole sellaiselle matolle mitään järkevää paikkaa. Halusin kuitenkin maton tehdä, joten keksimällä keksi sille paikan pienestä käytävän tapaisesta. Kuteeksi valitsin ensimmäistä kertaa mini-ontelokuteen, sillä käytävän pätkään aukeaa kylppärin ovi, eikä matto saa olla liian paksu. Aiemmin olen virkannut matot eko-ontelokuteesta, joka on huomattavasti paksumpaa.

Kuteen menekkiä en osannut arvioida ollenkaan, joten tilasin sitä reilusti. Siis todella reilusti ottaen huomioon todellisen menekin. Nyt kun uusi koti on jo kiikarissa, on ruusumatollekin jo paikka valmiina. Uusi olohuone on kaksinkertainen nykyiseen verrattuna, joten virkkaan lopusta kuteesta jonkun kivan maton tulppaanimaton kaveriksi. Väri on sama tumma harmaa.

Ohje: Ruutuvirkattu ruusumatto Novita Kesä 2015
Mini-ontelokude 1,5 kg, maton koko 145 x 72 cm
Virkkuukoukku: 7 mm
Mini-ontelokude oli miellyttävä uusi tuttavuus. Sitä oli helppo virkata ja matto on toki myös huomattavasti kevyempi ja helpompi käsitellä. Nähtäväksi jää, miten hyvin matto pysyy paikallaan. Varmaankin täytyy jotain liukuesteverkkoa viritellä maton alle. Näitä mattoja voisi virkata useammankin. Ohje oli simppeli, malli kaunis ja työ eteni hyvää vauhtia.


Matto on kolmas valmistunut KyJy -työ. Enää siis 17 jäljellä. Nyt on hyvä tahti päällä, joten siirryn suoraan seuraavan työn kimppuun. :)

5 kommenttia:

  1. Oi vitsi kun ihana, tuota pitäisi itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin on! Meen heti keskiviikkona mallailemaan sitä omalle paikalleen. :)

      Poista
  3. Kaunis matto, olen ihaillut monessakin paikassa tuota, mutta omalle koukulle malli ei (vielä) ole päätynyt. ;)

    VastaaPoista