lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannuksen päähänpistoja (KyJy 2015)

Vietettiin juhannusaattoa mun äidin luona ja sain kerrankin levätä. Oikeasti en montaa kertaa jaksanut sohvalta nousta. Nukuin jopa päikkärit sillä välin, kun tyttö kävi mummin kanssa keräämässä kukkia sateen tauottua pariksi tunniksi. Siinä laiskotellessa ja netissä surffaillessa sain idean lähteä mukaan Löysäpipoisten KyJyyn, johon törmäsin Facebookissa. Eipä ole ennen tullut osallistuttuakaan, joten jännityksellä odotan, kuinka tässä käy. Mulla oli onneksi kuteet ja maton ohje mukana, mutta panttasin niitä aamuun asti. Monethan aloittivat ensimmäiset työnsä jo yöllä, mutta mä olin jo ennen kymmentä sikeässä unessa. Nyt on univelat nukuttu pois ja jaksaa aloittaa suunnittelun ja väkertämisen.

KyJyn (kesäyöstä jouluyöhön) idea on  lyhykäisyydessään tässä:

- Töiden aloitus: 20.6 2015 klo 00:01.
- Kaikki työt pitää olla aloitettu 31.8. 2015 klo 23:59 mennessä.
- 20 työtä pitää olla valmiina jouluyöhön(24.12. 2015 klo 23:59) mennessä.
- Työt voi olla virkattu tai neulottu.
- Työhon pitää käyttää vähintään 50g lankaa tai 250m.
- Työt lasketaan aloitetuksi, kun silmukat on luotu puikoille tai virkkuukoukulle. Sen jälkeen EI voi enää muuttaa työtä. Siispä miettikää työt huolella.
- 20 työn listan voit tehdä valmiiksi, mutta listan pitää olla lopullinen 31.8.2015 mennessä.


Mulle saattaa tehdä tiukkaa tuo 20:n työn aloitus elokuun loppuun mennessä (kun pitäisi se muuttokin hoitaa). Päätin jo, että jos puikot eivät riitä, siirrän keskeneräiset neuleet puisille varrastikuille. :D

Aloitin nyt sitten kuitenkin jo maton virkkaamisen, vaikka tarkoitus oli ensin käydä uudessa kodissa mittailemassa. Kyllä se sinne johonkin mahtuu. Ohjeena on Novitan ruutuvirkattu ruusumatto.



Oma listani tulee päivittymään ja tarkentumaan pikkuhiljaa. Tämä onkin loistava tapa aloittaa joululahjojen tekeminen ajoissa. 

Tässä siis oma KyJy-listani:


1. Ruutuvirkattu ruusumatto
Aloitettu: 20.6.2015
Valmis: 26.6.2015
Lanka ja menekki: Mini-ontelokude 1,5 kg


2. Tallulah's Heart -lapaset
Aloitettu: 21.6.2015
Valmis: 30.11.2015
Lanka ja menekki: Regia, 53 g


3. Skew-sukat
Aloitettu: 30.7.2015
Valmis: 9.8.2015
Lanka ja menekki: Schoppel Wolle Admiral Bedruckt 86 g

4. Virkattu pääkallohuivi
Aloitettu: 26.6.2015
Valmis: 5.7.2015
Lanka ja menekki: Novita puuvilla-bambu 242 g

5. Virkattu kesähattu lapselle
Aloitettu: 21.6.2015
Valmis: 24.6.2015
Lanka ja menekki: Smc Egypto Cotton + Novita Kotiväki, yhteensä 70 g

6. Tiskirätti
Aloitettu: 21.6.2015
Valmis: 21.6.2015
Lanka ja menekki: Novita puuvilla-bambu, 55 g


7. Horatio and Oren -lapaset lapselle & itselle
Aloitettu: 29.6.2015
Valmis: 23.9.2015
Lanka ja menekki: Novita Wool (lapselle) 37 g, Novita Nalle (itselle) 51 g

8. ET-kesäkassi
Aloitettu: 30.6.2015
Valmis: 13.7.2015
Lanka ja menekki: Novita Kotiväki, 135 g


9. Fireweed-sukat
Aloitettu: 9.8.2015
Valmis:
Lanka ja menekki: Drops Fabel

10. Asteri-matto
Aloitettu: 10.8.2015
Valmis: 15.8.2015
Lanka ja menekki: Esteri-ontelokude, 2,7 kg

11. Eriparivillasukat tytölle
Aloitettu: 13.8.2015
Valmis: 20.8.2015
Lanka ja menekki: Novita 7 veljestä, 72 g

12. October Socks
Aloitettu: 16.8.2015
Valmis: 19.9.2015
Lanka ja menekki: Novita 7 veljestä, 118 g

13. Flaming Socks
Aloitettu: 16.8.2015
Valmis: 20.10.2015
Lanka ja menekki: Novita 7 veljestä 189 g

14. Sari-sukat 
Aloitettu: 19.8.2015
Valmis:
Lanka ja menekki: Drops Fabel

15. Kevätpäiväntasaushuivi
Aloitettu: 23.8.2015
Valmis:
Lanka ja menekki: Aade Lõng 8/2

16. Loki-neuletakki tytölle
Aloitettu: 25.8.2015
Valmis: 28.8.2015
Lanka ja menekki: Drops Karisma, 269 g

17. Rim socks
Aloitettu: 28.8.2015
Valmis: 25.10.2015
Lanka ja menekki: Novita 7 veljestä, 116 g

18. Let's rock -sukat
Aloitettu: 28.8.2015
Valmis: 23.11.2015
Lanka ja menekki: Novita Nalle, 106 g

19. Moonikat
Aloitettu: 29.8.2015
Valmis: 28.10.2015
Lanka ja menekki: Novita 7 veljestä, 104 g

20. Tenkkapoot
Aloitettu: 29.8.2015
Valmis: 2.9.2015
Lanka ja menekki: Regia Stripemania 92 g


6 kommenttia:

  1. Voi waude, mikä haaste! Kiva seurata, mitä ihanuuksia sinä taas teetkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vain osaisi päättää, mitä kaikkea tekisi. Yli puolet puuttuu vielä ja nyt jo hengästyttää. :D

      Poista
  2. Voi apua mikä tavoite! Tsemppiä matkaan! Viimeinen paketti on tulossa lähiaikoina ;) SNY nro 7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kukkaro kestäis, tekisin pelkkiä mattoja. Ne valmistuu niin nopsaan. Mut ei me varmaan tarvita 20 mattoa kerrostalokolmioon. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Siellä on vielä listalla tyhjiä paikkoja. ;)

      Poista