Sivut

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kaikki on vaaleanpunaista

Juhannuksen jälkeiset päivät ovat menneet KyJy-väkertelyn merkeissä. Neuleet päätin jättää suosiolla syksymmälle ja keskittyä kesällä virkkaamiseen. Ja kylläpä onkin ollut hempeää! Ensimmäinen valmistunut työ tosin on neulottu, mutta ei virkkuukoukkukaan täysin lepoon päässyt.

Kaverin tiskirättilangat ovat jo tovin odottaneet lipaston kulmalla inspiraation iskemistä. Löysin viimein Novitan lehdestä kivan mallin ja koska sain toteutuksen kanssa vapaat kädet (kiitos luottamuksesta, Marika), päädyin tähän herkkikseen sydänkuvioon. Räpelsin vielä pitsisen reunuksenkin koristamaan rättiä.

Neulottu tiskirätti (Novita kesä 2010)
Lanka: Novita Puuvilla-bambu 55 g
Puikot 3,5 mm ja virkkuukoukku 2,5 mm
Oli melkoisia haasteita saada hempeän vaaleanpunaista väriä erottumaan kuvassa. Luonnossa sävy on todella kaunis.

Kun vaaleanpunaisen makuun oli päästy, aloitin seuraavaksi tytön kesähatun virkkaamisen. Lanka on ollut keskeneräisten töiden laatikossa melkein vuoden. Halusin neuloa tytölle 3-vuotissynttäreille neuletakin. Tapani mukaan sain idean noin viikkoa ennen synttäreitä, eikä siitä ikinä neuletakkia tullut. Toista hihaa vaille valmiina se jäi lojumaan ja nyt sitä ei ollut enää järkeä tehdä loppuun, kun koko oli auttamattomasti liian pieni. Päätin purkaa tekeleen ja virkata langasta hatun. Helpommallakin olisi voinut päästä... Lanka ei ollut kovin tiukkakierteistä alkujaankaan ja purkamisen jälkeen virkkaaminen sai muutaman ärräpäänkin suusta lipsahtamaan. Hyvä hattu siitä kuitenkin tuli. Koukku olisi varmasti saanut olla aavistuksen pienempi, jotta lopputulos olisi jämäkämpi. Lieri jäi sen verran lörppänäksi, että se oli pakko kiinnittää ylös kukkasen kanssa. Silmillehän tuo olisi muuten valahtanut.

Virkattu kesähattu
Lanka: Smc Egypto Cotton + kukkaseen valkoista Novita Kotiväkeä, yhteensä 70 g
Virkkuukoukku 2 mm
Hatun yläosan olen virkannut summissa, mutta lieriin otin hieman osviittaa täältä. Sieltä löysin linkin virkatun ruusun ohjeeseen. Ilmeisesti en osaa tehdä hattuja ilman kukkia. ;) Nyt lieri pysyy kauniisti ylhäällä ja näkyvyys on taattu. Kerrankin onnistuin tekemään sopivan hatun. Vaikka tehdessä sovitan hattuja tytön päähän kyllästymiseen asti, on usein käynyt niin, että lopputuloksena on joko liian pieni tai liian suuri päähine.


Tän hempeilyn jälkee on varmasti pakko virkata pari mustaa pääkalloa. :D Huivia on siis seuraavaksi tulossa. Mattokin on vielä kesken, joten virkkuukoukku viuhuu loppuviikon ajan.

P.S. KyJy-lista löytyy täältä. Lisäilen sinne ideoita pikkuhiljaa.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Mä suunnittelin jo uuteen asuntoon vaaleanpunaista kylppärin mattoa. :O Täytyy varmaan pyytää sinne joku suunnitteluavuksi joku sellainen, jonka värisilmä toimii.*vink vink*

      Poista