Sivut

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vapputunnelmia ja lankalaihiksen jatkuva takapakki

Alkuvuosi on hurahtanut sellaista vauhtia, että vappu(kin) pääsi yllättämään. Melko pienin ponnistuksin sitä meillä vietettiin. Töissä oli todella kiireinen viikko ja väsymys oli eilen aivan uskomattomissa mittasuhteissa. Perunasalaatin ainekset ovat edelleen jääkaapissa jatkojalostusta vailla, enkä jaksanut puhaltaa kuin yhden ilmapallon. Mutta onneksi tyttö pääsi vapun tunnelmaan päiväkodissa ja illalla isänsä kävi tuomassa kätyri-ilmapallon, josta riittää riemua moneksi päiväksi. Kieltäydyn siis tuntemasta huonoa omatuntoa siitä, ettei tänä vuonna nurkat notku serpentiineistä ja palloista, eikä munkkien käry ole vallannut asuntoa. Meidän vappu on tänä vuonna  pienimuotoinen.

Päiväkodin vappujuhlaan sai pukeutua naamiaisasuun ja siitä käytiinkin viikon mittaan monta keskustelua. Tyttö halusi olla Nelli Nuudelipää. Helppo homma, ajattelin, ja suuntasin kangaskauppaan haaveissa puna-valkoraidallinen trikoo. Vaan eipä sitä ollutkaan valikoimissa. Oli vain pystyraitaa ja sekin joko vaaleanpunaisena tai oranssina. Ou nou! Onneksi marketista löytyi naisten pitkä yöpaita sopivassa värissä. Siitä sitten saksimaan ja ompelemaan mekkoa, jotta tyttö saa pukeutua niin kuin haluaa. Viikon mittaan mieli muuttui huolestuttavan monta kertaa. Vielä edellisenä päivänä tyttö oli kertonut päiväkodissa pukeutuvansa Peppi Pitkätossuksi. Myös keiju, koira ja kissa vilahtivat välillä keskusteluissa. Onneksi aamulla oli kuitenkin Nelli-fiiliksissä ja mekko pääsi käyttöön. Mekko on ommeltu Ottobren Free Stars -kaavalla.


Lankalaihiksen takapakki se vain jatkuu jatkumistaan. Jotain on sentään tullut neulottuakin, mutta mattojen virkkaaminen ja ompelu ovat olleet huhtikuussa suuremmassa osassa. Nyt onkin parit sukat jo suunnitteilla ja on tässä jotain sentään valmistunutkin, vaikkei niitä vielä voi julkaista. Kunhan lahjat ja muut yllärit pääsevät oikeille omistajilleen, voi kuvia laittaa tännekin. :)

Maaliskuun tilanne: 10,759 kg
Huhtikuussa saatu/ostettu: 550 g
Huhtikuussa käytetty: -96 g
Tilanne huhtikuun lopussa: 11,213 kg

Apua! Mä olen kohta takaisin lähtöpisteessä. Ja ylikin. 

Nyt on etsinnässä joku kiva kesäinen huivimalli kummipojan rippijuhlia varten. Kengät mulla on jo, mikä jo itsessään on melkoinen ihme. Mekostakin on idea, kun vain kangas löytyy. Päätin rohkaista mieleni ja ommella itselleni mekon, sillä vaatekaupoissa ramppaaminen ja sovitteleminen eivät kuulu lempipuuhiin. Mutta huivi pitäisi vielä tehdä. Ravelry on toki täynnä ihania malleja ja valinnanvaikeus on valtava. Kaikki malli- ja lankavinkit  otetaan kiitollisina vastaan. Vink vink. ;)

1 kommentti:

  1. Malta odottaa toukokuun pakettia, tiiä mitä sieltä löytyy ;) SNY 7

    VastaaPoista