Sivut

maanantai 18. toukokuuta 2015

Toukokuun paketti

Taidan jokaisen paketin yhteydessä päivitellä sitä, miten nopeasti kevät on hujahtanut. Tänään ihmettelin saapumisviestin saatuani, että mikä ihmeen paketti mulle nyt on tullut, kun en ole edes tilannut mitään. Mutta niin on toukokuukin jo yli puolen välin ja sain taas ihanan yllärin pariltani.

Toukokuun paketin teemana oli "Juhlakausi lähestyy". Itse koin tämän teeman vaikeimpana toteuttaa, joten en ihmettele, että parinikin kertoi pähkäilleensä päänsä puhki paketin kanssa. Mutta ei hätää, kokonaisuus oli erittäin onnistunut ja mieluinen. :)


Dropsin Lace -lanka on aivan ihanan tuntuista. Niin pehmeää ja silkkistä! Pakko myöntää, että tuskin olisi itse tullut ikinä ostettua kyseistä lankaa, mutta mukana tuli onneksi kauniin huivin ohje, joten ei muuta kuin neulomaan uusilla puikoilla, jotka myös löytyivät paketista. Lisäksi sain aina yhtä tarpeellisia apuvälineitä: silmukanpidikkeitä ja silmukkamerkkejä. Suklaassa maistuu kahvi ja kardemumma. Iskin levyn kimppuun heti kuvan nappaamisen jälkeen. Ehdin juuri ajatella, että tässähän yhdistyy mukavasti suklaa ja pullakahvit, kun tyttö tuli huoneestaan ja kysyi "äiti, tuoksuuko täällä pulla?". Toimii. Parini oli tehnyt myös hiuspannan (joka varmasti pääsee tytön käyttöön) ja kaksi hiuspinniä. Postimies oli tosin ollut hivenen kovakourainen, sillä osa helmistä oli irronnut. Mutta liimailen ne takaisin kiinni ja taas mennään. :) Suuret kiitokset!

Ensi kuussa onkin sitten viimeisen paketin aika. Jotenkin haikeaa, että tämä hauskuus on loppusuoralla. Kaikki paketit ovat olleet yllätyksellisiä ja mulle sopivia. En malta odottaa seuraavaa!

5 kommenttia:

  1. Kiva kun tykkäsit! Lacea en oo itekkään käsitellyt, joskin tuo Lanka oli tosiaan ihanan oloinen, ehkä vielä joskus mullakin hermo riittää. Viisas olis muuten pakannut ne pinnit ja pannan paremmin 😄😄 Haikeana minäkin viimestään pakettia alan sulle miettimään, tämä on ollut niin kivaa! SNY nro 7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että suht nopsaan syntyy huivi kuitenkin, vaikka lanka on noin ohutta. Enpä ole koskaan niin ohuesta langasta neulonutkaan. Jänskää! :)

      Poista
  2. Juhlava paketti, kaunis kokonaisuus!

    VastaaPoista