Sivut

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Pikainen kesämekko

Vietettiin eilen kaverin ja muksujen kanssa päivää Lahdessa. Puistoilun jälkeen pyörähdettiin Kärkkäisellä. Se on kyllä kummallinen kauppa, kun ei sieltä ikinä pääse ulos tyhjin käsin. Tällä kertaa kohtalokkaaksi osoittautui kangasosasto. (En siis ostanut yhtään kerää lankaa!)

En ole koskaan ollut mitenkään erityisesti Metsolan ystävä, mutta Pupu Tupuna iskee ihan nostalgiasyistä. Tähän asti olen ihaillut kankaita vain kuvissa (koska hinta). Nyt sitä sai kuitenkin niin edullisesti, että mekon verran joustocollegea lähti matkaan.


Samalla mallilla olen ommellut pari mekkoa aiemminkin. Mekon helma on puolikello ja yläosa on Ottobren peplum-kaavan mukaan. Suurensin vapaalla kädellä, kun alkaa 110 cm vaatteet jäädä jo pieniksi. Hyvä tuli. Toivottavasti pääsee myös käyttöön ennen kuin neidin mieli muuttuu. ;)

4 kommenttia:

  1. Kiva mekko! Pupu Tupuna on kyllä ihan paras :)

    VastaaPoista
  2. Kesä! <3 Niin kiva mekkoiloinen! Mekoissa on se kiva puoli, että niitä voi käyttää vähän viileämmilläkin säillä kun alle pukee legginssit ja päälle vetää neuletakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Meillä pistetään pitkähihaista paitaa alle, "että näkyy kuvat". :D

      Poista