Sivut

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sinä olet aurinko

Jokunen viikko sitten nappasin Anttilan poistokorista muutaman kerän Novita Kotiväkeä. Montaa väriä ei jäljellä ollut, mutta ostin kaikki mustat (eli molemmat kerät) ja pari kirkkaampaa. Keltaisesta tyttö halusi itselleen kesähatun.

Novitan lahjalehdessä sattui sopivasti olemaan Kotiväestä virkatun hatun ohje. Sain neljäveen päähän sopivan hatun muokkaamatta silmukkamääriä, kun käytin hieman pienempää koukkua kuin ohjeessa. Ihan itsekin yllätyin, että meni näin helposti. :) Mietinpä vaan, että tuskin mun käsialalla saisi ohjeen mukaan aikuisen päähän sopivaa hattua. Siis vaikka olisikin ihan normaalin kokoinen pääkoppa, eikä tällainen jättipää kuten mulla. :D

Malli: Virkattu lierihattu (Novitan lahjalehti)
Lanka: Novita Kotiväki Huvila, 61 g
Virkkuukoukku: 2 mm
Niin on aurinkoisella lapsella aurinkoinen hattu. Ulkona vaan sataa kaatamalla vettä. Lieri hieman lörpöttää, mutta onneksi tajusin jättää välistä pari kerrosta pois, joten ei se ihan silmille mene. Uskokaa tai älkää, mutta tätä en meinannut tärkätä liimalla. ;)


Meninpä vielä ilmoittautumaan KyJyynkin. Edellisiäkään haasteita en saanut vietyä loppuun, joten mikäs tässä on kolmanteen lähtiessä. Ehkä lasken taas rimaa. Tai jos teen pelkästään sukkia. Listaa töistä pidän jälleen omalla sivullaan (klik).


Tänään käytiin kaverin kanssa ostoksilla Lahden Kärkkäisellä ja sekosin jälleen lankaosastolla. Ehkäpä käytän näitä haastetöihin. Regian Cotton jo kovasti polttelee. Sille pitäisi keksiä kiva malli. Fabeleista ajattelin kirjoneulesukkia ja pari mallia on jo mielessä.

1 kommentti:

  1. Kivan näköinen hattu! Ite olen neulonut useita baskereita, mut yhtään hattua en oo tehnyt.

    VastaaPoista