Sivut

maanantai 3. elokuuta 2015

Täällä taas

Edellisestä postauksesta tuntuu olevan pieni ikuisuus, mutta eipä tuosta ole paria viikkoa enempää. Tässä välissä on vaihtunut osoite ja hiljalleen uusi koti alkaa näyttää kodilta. Parista ikkunasta puuttuu verhot ja mattoja tarvitaan ehdottomasti lisää (toisin sanoen: taas on tehtävä kudetilaus). Vanhaan asuntoon verrattuna täällä on ihanan hiljaista. Ensimmäisen yön vain kuuntelin hiljaisuutta ja nautin siitä, ettei seinän takana möykännyt kukaan. Lienee sanomattakin selvää, että aamulla väsytti. Paljon.

Tyttökin on mukavasti kotiutunut. Ihastelee ikkunasta maisemia, riemuitsee talon edessä pysähtyvästä jäätelöautosta ja on innoissaan naapurissa asuvista samanikäisistä muksuista. Lähellä on pari kivaa puistoa ja mitä parhaimmat ulkoilumahdollisuudet. Me tykätään meidän uudesta kodista!

Neulomaankin olen hieman ehtinyt. Se tosin syö vähän aikaa loppujen tavaroiden purkamiselta. En uskalla edes arvailla, koska viimeiset Ikea-kassit on makkarin nurkasta purettu. :D


KyJyn merkeissä tuntuu loppukesä kuluvan mukavasti. Neuloin tytölle pitkään himoitsemani Horatio and Oren -lapaset Novita Woolista. koska lapasten paino jäi alle KyJyn vaatiman 50 gramman, päätin neuloa itselleni samanlaiset. Voidaan samistella, vaikka värit eivät samat olekaan.


Lapasten neulominen sai jäädä hetkeksi, kun Skew -sukat veivät mennessään. En ole koskaan aiemmin neulonut sukkia kärjestä alkaen, mutta päätin opetella, kun tämä ohje oli niin kiehtova. Ja sehän on suorastaan nerokas! Ensimmäinen sukka on jo valmis, mutta joudun purkamaan päättelykerroksen ja päättelemään uudelleen. Siitä tuli aivan liian tiukka. Olis varmaan voinut jättää pienemmät puikot vaihtamatta. Ensin ajattelin, etten jaksa purkaa, mutta pakkohan se on. Eipä jää sitten harmittamaan.


Lankalaihiksen kanssa päätin jättää heinäkuun laskelmat väliin. Kovin kummoista muutosta ei kuitenkaan ole, joten katsotaan tilannetta uudelleen elokuun lopussa.

11 kommenttia:

  1. Upeat pöllölapaset :) Blogissani on sinulle Liebster Award -haaste!

    VastaaPoista
  2. Kärjestä aloitetut sukat on nykyään ne mitä mie vaan teen. En oo varmaan 2v alottanu sukkia varresta :D Ja nyt tosiaan koitin pyöröpuikoilla, se on kätevää kun ei tarvi pelätä kokoajan että miltä puikolta ne silmukat katoaa kun on työ vaikka laukussa mukana. Suosittelen sukan varteen muuten sitä päättelyä, mikä tehdään neulalla... http://virkattukissa.blogspot.fi/2012/03/joustava-paattely.html (tuo takapisto). Mie olen tuolla tavalla päätellyt varret niin ei purista, toki tuohon päättelyyn menee hieman enemmän aikaa, mutta oon sen kuitenkin todennut hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin ton joustavan päättelyn tasan siinä vaiheessa, kun kiskoin sukan jalkaan. Kiitos linkistä! Josko jo tänä iltana saisi tehtyä varren uusiksi. :)

      Poista
  3. Aivan ihanat lapaset! Taidan itsekin tehdä tuollaiset :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten kiva kuulla, että te viihdytte uudessa kodissa :) Ja kyllä niitä kasseja ehtii purkaa myöhemminkin, first things first :) Huomenna nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ipanakin tuntuu tykkäävän uudesta huoneestaan. Välillä tuijottaa lumoutuneena maisemia ikkunasta. :)
      Huomiseen!

      Poista
  5. Ihastuin tuohon sukkamalliin ja hetihän se oli ohje printattava, joten to do -listalle menee. Laitoin sinulle Lieber Awards-haasteen, jonka löydät blogistani http://satumaisia-silmukoita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on niin koukuttava, että seuraavat on jo suunnitteilla raitalangasta. :)

      Poista