Sivut

perjantai 28. elokuuta 2015

Syksyinen Loki

Ties kuinka kauan tämänkin haaveen toteuttamiseen olisi mennyt ilman KyJyä. Olen ihastellut muiden neulomia Loki-neuletakkeja jo pitkään ja ajatuksissa on ollut tehdä sellainen omallekin muksulle. Mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Ja toiseksi: ajatus neuleen leikkaamisesta tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, kohtalokkaalta ja tuhoontuomitulta. Vaan eipäs se niin vaikeaa ollutkaan! Edelleen olen hieman epävarma, estävätkö ompeleet neuleen purkautumisen. Ehkä vetäisen vielä kerran kiellon päälle, että varmasti pysyy takki kasassa.

Eräänlainen kääk-hetki

Langaksi valikoitui Drops Karisma. Oikeastaan tilasin langat pipoa varten. Sitten löysin alekorista kaksi kerää punaista ja hetken lankoja pyöriteltyäni tilasin lisää sinapinkeltaista. Lankoja jäi sen verran, että vielä piponkin niistä saisi. Värien sommittelu oli yllättävän vaikeaa. Olisi pitänyt ottaa paperi ja värityskynät, mutta menin fiiliksen mukaan. Nostan hattua niille, jotka osaavat valita kirjoneuleisiin juuri ne oikeat värit. Tykkään kyllä lopputuloksesta. Värit ovat ihanan syksyiset ja ilmakin on alkanut viilentyä sopivasti. Kohta tämän saa käyttöön!

Malli: Ragga Eiriksdottirin Loki
Lanka: Drops Karisma (sinapinkeltainen 210 g, ruskea 31 g ,punainen 28 g) 269 g
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm pyöröt
Harkitsin alkuun, että ompelen vetoketjun, mutta tyttö halusi ehdottomasti napit (napitus on nyt Se Juttu) ja kun Paapolta löytyi mieleiset napit tekstillä "Handmade", oli valinta selvä. Uskon lopputuloksen olevan huomattavasti siistimpi näin. En ole mikään mestari ompelemaan vetoketjuja muutenkaan ja neuleeseen ompeleminen on vielä hieman vaikeampaa, ettei se jää armottomalle mutkalle.


Ohje oli hyvä ja simppeli: kaavio + yhden A4-sivun verran tekstiä. Mitoitus oli pientä, mutta onneksi ohjeessa annetut valmiin takin mitat pitivät paikkansa. Mittailin tytön hupparia ja päädyin 7-vuotiaan kokoon. Takista tuli hyvän kokoinen pian 4 vuotta täyttävälle. Vähän on kasvunvaraa, mutta eipä tarvitse ihan heti olla uutta tekemässä. Pitää etsiä jostakin aikuiselle sopiva malli. Tällainen on saatava itsellenikin.

Yhdeksäs KyJy-työ on valmis. Vielä puuttuu neljä aloitusta. Aikaa on vielä muutama päivä.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana ja tosi nätti väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis. Tsemppiä KyJyyn. Nyt kun kesä on ohi, niin on ihana tarttua eri projekteihin käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Nyt on tavallaan aika helppoa, kun kaikki on aluillaan, niin voi napata neulottavaa fiiliksen mukaan. :)

      Poista