Sivut

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Asteri

Mattojen virkkauksesta on tullut yksi lempipuuhistani. Se ei liene yllätys kenellekään, joka on blogiani aiemminkin lukenut. Muuton myötä villitys on vain yltynyt ja nyt meillä onkin jo eteistä ja kylppäriä lukuunottamatta kaikissa huoneissa virkkaamani matto. Lastenhuoneesta se alkoi ja viimeisin valloitus on keittiö.

Keittiön mattoa mietin pitkään ja pähkäilin, onko virkattu matto kuitenkaan oikea vaihtoehto, sillä pesun pitäisi luonnistua suht helposti. Siksi päädyin ensimmäistä kertaa Esteri-ontelokuteeseen. Värejä oli tarjolla paljon ja materiaalin kerrottiin kuivuvan nopeasti. Hieman vierastin ajatusta polyesteristä, mutta käytännöllisyys ajoi tällä kertaa ohi. Aika näyttää, jääkö matto lopullisesti keittiöön.

Ohje: Asteri
Esteri-ontelokude, 2,7 kg
Virkkuukoukku 8 mm
Halkaisija 110 cm
Aikaisemmat matot olen virkannut joko ekosta tai ministä ja niihin verrattuna virkkaaminen oli hieman työläämpää. Toisaalta matto asettui malliinsa heti, eikä vaatinut suurempia venytyksiä ja höyryttämisiä. Oikesastaan riitti, että tallasin jalalla reunat lattiaan. Uskomattoman helppoa! Asteri tuntui tekovaiheessa hieman yksitoikkoiselta, mutta lopputulos on kaunis ja tummanruskea sopii keittiön väreihin kuin nakutettu. Alle pitänee laittaa liukuestettä, sillä laminaatilla matto ei tahdo pysyä paikallaan, enkä välttämättä halua luistella maton kanssa keittiön halki kuuma kattila käpälissä. ;)


Jälleen voin rustata KyJy -listalta yhden työn tehdyksi.

2 kommenttia:

  1. Ai ai, nuo virkatut matot on niin ihania ♥ Hyvin sopii tuo ruskea matto sun keittiöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän mielelläni täyttäisin kotini virkatuilla matoilla, mutta on vaan myönnyttävä siihen, että lapsiperheessä on esim. eteiseen aika paljon käytännöllisempiäkin vaihtoehtoja. :D

      Poista