Sivut

maanantai 26. joulukuuta 2016

Virkattu pipo

Olen pitänyt virkkaamista aina vähän tylsänä tapana tehdä yhtään mitään. (Ei kyllä ehkä uskoisi, kun katsoo, mitä on viime aikoina tullut tehtyä.) Tämä johtunee siitä, että olen tolkuttoman hidas virkkaaja. Siksipä uudet tekniikat ja tavat tehdä jaksavat yllättää ihan eri tavalla kuin neuloessa. Kohopylväiden virkkaus oli mulle täysin vierasta puuhaa, mutta parin yrityksen ja erehdyksen jälkeen työn jälki alkoi olla jo ihan siedettävää. Opettelin Ihan oikea blogi?:n ohjeen avulla ja sitä voin lämpimästi suositella. Myös pipon ohje on samaisesta blogista.

Ohje: Virkattu kierrekuvioinen myssy
Lanka: Gjestal Janne, 138 g
Virkkuukoukku: 3 mm
Pipoon halusin tekoturkistupsun. Mistä lie moinen idea iski, mutta pakko se oli toteuttaa. Onneksi Paapolta löytyi varastosta muutama tupsu. Ovat ilmeisesti melko suosittuja tällä hetkellä. Gjestalin Janne nimittäin sattui olemaan Lankamaailmassa tarjouksessa ja sitä tarttui mukaan kolmessa eri värissä. Ja kun tupsujakin on kolme, on pipoja tehtövä vielä pari lisää. Olen mestari tekemään väärän kokoisia pipoja, mutta tämä tuntuisi olevan kaikin puolin sopiva. Toivotaan, ettei pipo venähdä pahasti käytössä.


Enää ei puutu kuin lumi ja pakkanen. Tai tulisi edes se pakkanen. Pipoa kuvatessa tuli ihan kiitettävän lämmin, kun ulos vesisateeseen ei houkutellut lähteä. :)

8 kommenttia:

  1. Tää on niin hieno! Tykkään! <3 Täälläkin odotetaan pakkasta, lunta ja pulkkamäkeä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sais kyllä talvi tulla äkkiä takasin, ni pääsis muksukin testaamaan joululahjaksi saamansa mäenlaskuvälineet. Ja mä mun pipon. :D

      Poista
  2. Tosi kivan näköinen pipo ja hauskasti menee vinoon nuo pylväät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli myös yllättävän nopea tehdä, kun ensin sai ideasta kiinni. :)

      Poista
  3. Miullekaan tuo virkkaus ei oo sitä ominta hommaa. Mutta ensi vuonna ajattelin vähän yrittää, josko vähän uutta oppisin - Ihan oikea blogin? kaiman tekeleitä seuranneena vähän kutkuttaisi jotain kokeilla. (: Kiva pipo!

    VastaaPoista
  4. Niin hieno ♡ Sopii hienosti tuo tekoturkistupsu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi tupsut on kyllä kivoja. Piti ihan tilata lisää eri väreissä. Kohta on pipo joka viikonpäivälle. :D

      Poista