Sivut

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Virkattu tähtimatto

Se tavallinen tarina: näin ohimennen kuvan kivasta matosta ja oli pakko päästä heti kokeilemaan, millainen siitä tulee. Kokeilin, vaikka kotona ei ollutkaan silmää miellyttäviä värejä, eikä meillä ole varsinaisesti paikkaa tälle matolle. Löysin mattoon ohjeenkin, mutta tuo oli niin simppeli tehdä, ettei ohjetta oikeastaan tarvittu. Ohje löytyy täältä.

Malli: Virkattu tähtimatto, halkaisija 82 cm
Mini-ontelokude hiekka ja tummanharmaa, 825 g
Virkkuukoukku: 7 mm
Mallia on helppo muokata haluamaansa kokoon. Mini-ontelokude on mukava materiaali virkata ja se on kovin riittoisaa. Molempia värejä jäi vielä runsaasti jäljelle. En ole oppinut arvioimaan minin menekkiä ja tilaan sitä aina liikaa. Molemmat värit ovat jääneet yli muista projekteista. Ehkä seuraavaan mattoon voisin laittaa värit toisin päin, jotta se sopisi paremmin esimerkiksi kylppäriin. Tytön huoneeseen haluan myös tähtimaton, mutta sitä varten on hankittava uusia värejä.


Matto valmistui yllättävän nopeasti. Aloitin eilen illalla ja tänään tytön päiväunien aikana tein loppuun. Jospa tämä mattopuuhakin saisi taas tuulta siipiensä alle. Pitkään aikaan en ole jaksanut mattoja edes ajatella. Tämä oli kuitenkin oikein mukava välipalatyö.

7 kommenttia: